Palkitse hyvästä työstä – pienellä eleellä on iso vaikutus

 

Joskus jolppina olin töissä Mikkelin kaupungin liikuntatoimessa. Valmistelimme viikkokausia Urheilupuistoa Kalevan kisoja varten: maalasimme, puunasimme ja kunnostimme paikkoja. Olisi ollut kiva myös nähdä, mille Urski näyttää tositoimissa, ja kisojen aattona kysyin, että onkos meillä mahdollisuus tulla seuraamaan kisoja, joita olemme olleet valmistelemassa.

Vastaus oli jäätävä ”kyllä sinne rahalla pääsee” -mutina.

Minulle tuli jäätävä ällistys. Kyse oli siitä, että puoli-ilmaiseksi olisi palkittu työntekijöitä kovasta työstä ja sitoutettu heitä työnantajaan. Mutta ehkä silloin ei tunnettu sanaa työnantajamielikuva.

 

Työpaikoilla on vaihtelevasti etuja. Mitä pomompi, mitä kaupallisemmassa ja paremmin menestyvässä pörssiyhtiössä olet töissä, sitä parempia työsuhde-edut ja palkitseminen ovat.

Rahanarvoisia etuja ovat perinteiset auto-, ravinto- ja puhelinetu, ja onpa kuultu moottorikelkka- tai metsästysedustakin. Muita etuja, joilla on vaihtelevaa rahallista arvoa, ovat peijaiset ja pikkujoulut, merkkipäivämuistamiset ja työnantajan harrastekerhot. Jonkunmoinen etu lienee sekin, kun takavuosina sai nauttia päiväkausien seminaareista keväisissä laskettelukeskuksissa, asiakkaiden kanssa ja joskus ilmankin.

Ennen vanhaan palkkatyöelämässä hengailleena olen nauttinut monista noista mainituista – vaikka viimeisten vuosien aikana niitäkin karsittiin ja nipistettiin. Riippuu siitä, mitä kukakin arvostaa ja tarvitsee, mutta monet eduista, kuten autoetu, alkoi jossain vaiheessa muodostua lähinnä kalliiksi autorasitteeksi.

Nykyisenä pienyrittäjänä saan etuja täsmälleen niin paljon kuin haluan niitä itse itselleni rahoittaa ja verottaja kohtuudella sitä suvaitsee. Siksi edut ovat niukat, mutta vastapainona päivittäinen seura parasta mahdollista.

 

Hyvätkään edut eivät kauaa pidättele, jos asiat eivät ole työpaikalla kunnossa. Huonoa työilmapiiriä ei eduilla paikkailla eikä idioottimaista pallottelua kestä yhtään paremmin, vaikka lounaaksi vetelisi subventoitua Belugaa.

Tärkeintä työssä on merkityksellisyys: Se, että työ on omien arvojen mukaista, ja voit itse vaikuttaa siihen. Työssä on haastetta sekä mahdollisuus oppia. Työ tuottaa iloa ja hyötyä myös muille. Niistä syntyy työhyvinvointi, josta syntyy yhteishenki, josta syntyy lopulta yritykselle parempi tulos.

(Tosin järjestyksestä voi olla eri mieltä. Kerrankin, kun taas kuunneltiin Mediakonserni Oy:n madonlukuja säästötarpeesta, kysyin toimitusjohtajalta, että mitenkäs vaikeassa vaiheessa satsataan jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Sain vastaukseksi tutun, jäätävän katseen ja yhtä viileän kommentin: ”Työhyvinvointi syntyy sitten, kun tehdään ensin hyvää tulosta.”)

 

Polleaa palkkaa ja messeviä etuja ei pidä väheksyä, mutta tärkeämpää on se pieni palkitseminen arjessa. Se, että kehaistaan iltapäivän iloksi, muistetaan leffalipulla hyvin hoidetun homman päätteeksi tai tarjotaan kuohuviinit kelpo kvartaalin kunniaksi – tai otetaan työntekijät mukaan urheilutapahtumaan, jonka he itse ovat rakentaneet. Tällaisten kustannusvaikutus on pieni, tsemppivaikutus suuri. Pienistä asioista voi versoa myöhemmin suuria tekoja.

 

Kirjoittaja on hintelä viestintäyrittäjä, jota harmittaa, ettei saa enää pelata golfia työnantajan piikkiin.

 

Herättikö mitään? Jaa muillekin.